
Hallituksen politiikan seurauksena työttömyysluvut ovat Suomessa EU-maiden korkeimpia. Helsingissä työttömyys on noussut jo lähes 13 prosenttiin. Orpon hallituksen on syytä tunnustaa tosiasiat ja varmistaa kehysriihessä, että työvoimapalveluihin suunnataan tarvittavat resurssit nyt kun palvelutarve on nopeasti kasvanut.
Kävin tutustumassa Helsingin työvoimapalveluihin. Siellä tilanteeseen suhtaudutaan vakavasti ja etsitään keinoja auttaa työttömiä työnhakijoita eteenpäin. Helsinki voi toimia suunnannäyttäjänä koko maalle räätälöimällä palvelut paremmin työnhakijoiden tarpeisiin ja kehittämällä konkreettisia toimia pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisyyn.
Erityisesti nuorten työttömyyden pitkittymistä on ehkäistävä syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Samoin työelämän ja koulutuksen yhteyksiä on vahvistettava. Ikääntyneet työttömät työnhakijat kokevat liian usein ikään perustuvaa syrjintää, jota yksittäisen ihmisen on vaikea näyttää toteen. Piilosyrjintää on paljon.
Maahanmuuttajataustaiset kohtaavat samoin vaikeuksia työllistymisessä. Tarjolla pitää olla yksilön tarpeisiin räätälöityjä palveluita kuten kielikoulutusta ja ammattiin tarvittavia kursseja ja täsmäkoulutuksia.
Helsingissä kaupunginvaltuusto voi vaikuttaa näihin asioihin. Aloitteeni pohjalta valtuustossa keskusteltiin työllisyyspalveluiden organisoinnista. Valtuusto voi vaikuttaa työvoimapalveluihin budjettipäätöksillä, palveluiden kehittämisellä ja yritysten tukemisella.
Nyt on aika varmistaa, että työllisyyspalvelut vastaavat työnhakijoiden ja työnantajien tarpeisiin.
Tuula Haatainen,
Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan pj,
Helsinki
Kommentit