TIEDOTE
6.10.2016
Julkaisuvapaa heti
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen (sd.) kannattaa hallituspuolueiden sosiaali- ja terveysvastaavien vaatimusta luopua vanhusten hoitajamitoituksen alentamisesta.
−SDP on esittänyt, että hallitus ei heikennä vanhusten hoitoa kuten on hallitusohjelmassaan ja ensi vuoden budjetissa linjannut. On hienoa, että esityksemme saa nyt vastakaikua myös hallituksesta. Olemme myös edellyttäneet, että mitoituksesta on säädettävä laissa, jos mitoitus ei vastaa suosituksia. Näin myös päätetiin vanhuspalvelulain säätämisen yhteydessä, Haatainen toteaa.
−Hoitajamitoituksen heikentäminen on vastoin yleistä mielipidettä ja vanhusten ja heidän omaistensa oikeustajua. Myös keskeiset asiantuntijat ja työntekijäjärjestöt ovat toistuvasti todenneet, että hoitajamitoituksen heikennys ei enää mahdollista vanhusten hyvää hoitoa ja johtaa pahimmillaan vaaratilanteisiin, Haatainen jatkaa.
−Toivon, että hallituspuolueiden sosiaali- ja terveyspuolen arjen tuntevat poliitikot saavat nyt äänensä kuuluviin ja Sipilän, Orvon ja Soinin päät kääntymään. Viime kädessä vanhuspolitiikan linjat päätetään eduskunnassa, mutta se edellyttää hallituspuolueiden tukea, Haatainen toteaa.
–Hoitajamitoituksen heikennyksen lisäksi hallituksen olisi syytä luopua myös vanhuspalvelulain heikennyksistä.
Lisätiedot:
Tuula Haatainen
p. 040 334 5813
Jaa tämä artikkeli