SDP:n Haatainen: Onko hallitus menettämässä sote-uudistuksen hallinnan?

Ajankohtaista

SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen pelkää, että sote-uudistuksessa ollaan haukkaamassa liian isoa palaa kerralla.

– Lukuisat asiantuntijat ovat varoittaneet, että maakuntauudistuksen, rahoitusuudistuksen, valinnanvapauden ja pakkoyhtiöittämisen toteuttaminen yhdellä kertaa on valtava riski ja hyppy tuntemattomaan, Haatainen huomauttaa.

– Kun tähän vielä yhdistää hallituksen asettaman kolmen miljardin euron säästötavoitteen, kasassa on ainekset katastrofiin. Myös suurin hallituspuolue keskusta varoitti viime viikolla, ettei uudistusta tule toteuttaa kertarysäyksellä. Kenen ääni hallituksessa kuuluu kovimmin, Haatainen kysyy.

Vuosi sitten hallitusohjelmassa päätettiin toteuttaa sote-uudistus portaittain. Ensin piti toteuttaa itse rakenneuudistus ja sosiaali- ja terveyspalveluiden integraatio sekä rahoitusuudistus. Vasta tämän jälkeen oli tarkoitus katsoa, miten valinnanvapautta on tarve laajentaa.

– Nyt tästä järjestyksestä on luovuttu, ja julkisrahoitteisten palveluiden markkinaistamisesta on tullut itse tarkoitus. Valmistelua tehdään hirveässä kiireessä, vaikka järjestelmän kestävyyden kannalta keskeiset kysymykset ovat ratkaisematta. Tarvitsemme perusteellista analyysiä muun muassa resurssien kohdentumisesta, tuottajille maksettavista korvauksista ja niiden vaikutuksista potilaiden tasa-arvoiseen ja toimivaan hoitoon, Haatainen sanoo.

– Hallituksen olisi nyt syytä palata omaan työjärjestykseensä ja toteuttaa uudistus hallitummin. Valinnanvapauden laajentaminen tulisi tehdä tietoon perustuen ja erillisten kokeilujen kautta.