Hallituksen kärkihankkeet ristiriidassa säästöjen kanssa

Sosiaali- ja terveysministeriö julkisti tällä viikolla suunnitelman lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaksi. Ohjelma on yksi hallituksen paljonpuhutuista kärkihankkeista. Tavoitteet ovat kunnianhimoiset: tarkoituksena on, että tulevaisuudessa kaikki lasten, nuorten ja perheiden palvelut sovitetaan yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa kunnat ja itsehallintoalueet johtavat palveluja ”lapsi- ja perhelähtöisesti hallintorajat ylittäen”. Palveluiden painopisteen on määrä siirtyä korjaavista palveluista ennaltaehkäiseviin palveluihin ja varhaiseen tukeen.

On sinänsä hienoa, että ohjelmassa pyritään ratkaisemaan palvelujärjestelmän hajanaisuuden ongelmia. Kun aluehallintouudistuksen myötä osa lasten, nuorten ja perheiden palveluista siirtyy maakunnille ja osa jää puolestaan kuntien vastuulle, on paremmalle yhteistyölle ja ohjaukselle todella tarvetta.

Lasten ja nuorten syrjäytyminen on pyörinyt otsikoissa jo 1990-luvulta saakka. Noista ajoista kodin ulkopuolelle sijoitettuna olleiden lasten ja nuorten määrä on kaksinkertaistunut. Näin siitä huolimatta, että meillä on monipuolinen, universaali palvelujärjestelmä, jonka pitäisi pystyä ehkäisemään syrjäytymistä ennalta.

Moni asiantuntija onkin kohdistanut kritiikkinsä siihen, että vaikeina aikoina tätä palveluiden perustaa – neuvolaa, varhaiskasvatusta, peruskoulua – on horjutettu niin, ettei se ole voinut kunnolla toteuttaa tehtäväänsä. Peruspalveluiden heikentymistä ei puolestaan ole onnistuttu paikkaamaan lyhytaikaisilla hankkeilla ja toimenpideohjelmilla, joista saadut opetukset jäävät valitettavan usein laajemmin hyödyntämättä.

Tässä valossa on hyvin ristiriitaista, että Sipilän hallitus nyt entisestään murentaa universaaleja palveluita. Esimerkiksi varhaiskasvatusta heikennetään päivähoito-oikeuden rajaamisella ja ryhmäkokojen kasvattamisella yli sadan miljoonan euron edestä. Perusopetuksesta puolestaan poistettiin yhteensä 45 miljoonan euron rahoitus, jolla on panostettu opetuksen laatuun ja pienennetty ryhmäkokoja. Näillä säästöillä heikennetään mahdollisuuksia tarjota lapsille matalan kynnyksen palvelua ja ehkäistä syrjäytymistä. Mikä pahempaa, päivähoito-oikeuden rajaaminen muun muassa työttömien vanhempien lapsilta sen sijaan eriyttää lapset jo pienestä pitäen.

Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan on budjetoitu yhteensä 40 miljoonaa euroa kolmelle vuodelle. Ohjelman toteuttavat virkamiehet ja viranomaiset asetetaan lähes mahdottoman haasteen eteen: poikkeuksellisen suurta kehityshanketta pitäisi viedä eteenpäin samalla, kun koko järjestelmän peruspilareita hakataan alas.

Sama tauti koskee Sipilän kärkihankkeita laajemminkin. Hyvinvointia ja tasa-arvoa edistävien palvelujen ja rakenteiden romuttaminen verhotaan kehittämis- ja uudistamisretoriikan varjoon. Kärkihankkeita mainostetaan iskulauseilla kuten ”erilaisten lasten ja monimuotoisten perheiden yhdenvertaisuus lisääntyy”, samalla kun asiantuntijat kautta maan todistavat, että hallituksen säästöillä on täysin päinvastainen vaikutus.

On ilmiselvää, että kunnat ja maakunnat tarvitsevat tukea tulevien vuosien valtaviin muutoksiin. On kuitenkin turha kuvitella, että kärkihankkeilla tai toimenpideohjelmilla voitaisiin korvata niitä vahinkoja, joita hallitus säästöillään aiheuttaa.