Ilo ja palo toimia kestää

Tänään Café Talolla kampanjatapaamisessa muistelin, miksi aikanaan lähdin mukaan politiikkaan.

Nuorena opiskelijana halusin vaikuttaa naisten asemaan, siihen, että nainen voi pitää naimisiin mennessään oman sukunimensä, toimia pappina ja saada samaa palkkaa kuin mies.

Näiden asioiden takia olen tehnyt paljon töitä. Monia muutoksia ja parannuksia olemme yhdessä saaneet aikaan.

Minulle yhteisten asioiden hoitaminen on aina ollut tärkeää. Siksi olen jaksanut ja halunnut olla mukana politiikassa ja tehdä töitä tärkeiksi tuntemieni asioiden eteen.

Haluan tehdä työtä paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Yhteisen tavoitteen puolesta ilo ja palo toimia kestää!

Oli hienoa tavata kampanjaan mukaan tulleita Helsingissä tänään. Matka jatkuu eri puolilla Suomea, tule mukaan!