Helsingin Sanomien juttu (HS 7.7) Riikasta toi sydäntä raastavalla tavalla esille pienituloisten lapsiperheiden arjen Suomessa.
Kun vanhemman tulot eivät riitä kuin lapsen perustarpeisiin, jää moni asia lapselta kokematta. Kuten jutusta saimme lukea, perheen köyhyys heijastuu myös lapsen sosiaaliseen hyväksyntään muiden lasten parissa. Tällä on kauaskantoisia seurauksia lapsen kehityksen kannalta.
Vaikka jutun perusteella Riikalle kuuluukin nykyisin hyvää, suurin osa lapsista ja nuorista ei ole yhtä vahvoja kuin Riikka. Moni saman kokenut lapsi olisi Riikan tilanteessa luovuttanut. Vanhempien taakka olisi siirtynyt yhteiskunnan harteille. Lapsen täysi potentiaali olisi jäänyt saavuttamatta.
Jokainen vanhempi tekee kaikkensa lastensa eteen. Vanhemmat tekevät myös kaikkensa löytääkseen rahat ja ajan, jolla lapsi saa harrastaa ja oppia uusia asioita. Ei ole kuitenkaan kenenkään edun mukaista, että lahjakkaat ja innokkaat lapset jäävät monesta paitsi vain siksi, ettei vanhempien oma tekeminen yksin riitä.
Lapsiperheiden vaikeassa arjessa ei ole kyse vain hallituksen leikkauspolitiikasta. Ongelmat juontavat paljon sitä syvemmälle. Jääkiekkolegenda Raimo Helminen kertoi pari vuotta sitten, että mikäli harrastusmaksut olisivat hänen lapsuudessaan olleet nykytasoa, hänen perheellään ei olisi ollut siihen varaa. Jääkiekon lisäksi sama on tapahtunut myös jalkapallossa, jonka vuosimaksuissa ei enää puhuta sadoista, vaan jopa tuhansista euroista. Korkeat maksut ovat todellisuutta myös lasten ja nuorten suosimissa harrastuksissa kuten tanssissa, ratsastuksessa tai instrumentin soittamisessa.
Tämän tiedostaminen on vakava viesti yhtälailla niin urheiluseuroille kuin koko yhteiskunnalle. Yhteiseksi tavoitteeksi tulisi asettaa ainakin yhden harrastusmahdollisuuden takaaminen jokaiselle lapselle. Harrastaminen on yhtälailla osa lapsen kehitystä kuin koulutuskin.
Tuula Haatainen
Kansanedustaja
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja
Jaa tämä artikkeli