Hallitus tiedotti keskiviikkoaamuna kehyspäätösten yhteydessä myös kaivattuja linjauksia sote-uudistuksesta. Uuttakin tietoa saatiin, mutta samalla heräsi tukku uusia kysymyksiä.

On hyvä, että sote-alueiden määrästä on nyt saatu edes jonkinlainen selvyys. Marraskuussa sovitusta sekavasta kahdeksantoista maakunnan ja viidentoista sote-alueen mallista luovuttiin. Sen sijaan 18 maakuntaa järjestää palvelut, ja niitä tukee viisi yhteistyöaluetta. Yhteistyöalueiden rooli jäi kuitenkin vielä melko epäselväksi.

Suurin avaus koski julkisten sosiaali- ja terveyspalveluiden asemaa. Maakuntien on tulevaisuudessa yhtiöitettävä palveluntuotantonsa. Sote-uudistuksesta tulikin siis yhtiöittämisuudistus.

Muun muassa ministeri Juha Rehula on väittänyt, että yhtiöittämispakko seuraa EU-lainsäädännöstä, mutta tämä on puhtaasti seurausta hallituksen omasta vaatimuksesta laittaa julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin tuottajat samalle viivalle. Hallituksen kehumassa Ruotsin mallissa julkisia palveluita ei ole yhtiöitetty, eikä EU ole tähän puuttunut.

Hallituksen peräänkuuluttaman kilpailuneutraliteetin kannalta on sen sijaan erikoista, että maakunnille tullaan ylhäältä päin määräämään, että tietyn osuuden palvelutuotannosta täytyy olla yksityisesti tai kolmannen sektorin toimesta tuotettua. Samalla kun maakunnat pannaan kilpailemaan, niiden tuotannolle pannaan siis katto.

Hallituksen sote-muistio kertoo karulla tavalla siitä, missä nyt mennään. Muistiosta saa etsimällä etsiä linjauksia siitä, miten hoitoon pääsy turvataan. Sen sijaan heti toisessa kappaleessa muistutetaan, että uudistuksella täytyy säästää kolme miljardia euroa. Koska rahoitus tulee valtiolta, voidaan säästö toteuttaa kiristämällä raharuuvia vuosi vuodelta, eikä maakunnilla ole tähän mitään sanomista. Ei tarvitse olla ennustaja arvatakseen, että säästö valuu asiakasmaksujen puolelle. Maksujahan on jo korotettu 30 prosentilla, ja kehysriihessä hallitus väläytti kunnille jopa vähimmäismaksurajoja. Heti sote-muistion toisella sivulla sanotaan, että asiakasmaksujen tulee tukea asiakkaiden ”omaa vastuunottoa” ja kustannussäästöjen saavuttamista. Jokainen tietää, mitä tämä tarkoittaa.

Sote-uudistus valinnanvapauksineen on kenties elinaikamme suurin julkisiin palveluihin ja hallintoon tehtävä remontti. On todella harkitsematonta toteuttaa sekä rakenneuudistus että markkinamalli kertarysäyksellä. Tiedämme esim. Etelä-Karjalan Eksoten esimerkistä, että suuremmalla organisaatiolla ja palveluiden integraatiolla voidaan tehdä merkittäviä säästöjä ja palveluiden parannuksia julkisen sektorin sisällä. Tämä vie kuitenkin aikaa. Mielestäni maakunnille tulisi antaa mahdollisuus käynnistää ja kehittää omaa toimintaansa huolella, sen sijaan että ne pakotetaan kiireellä yhtiöittämään toimintansa ja kilpailemaan yksityisten terveysjättien kanssa.

Hallitus voisi kannustaa maakuntia kehittämään toimintaansa esimerkiksi asettamalla aikarajan kiireettömään hoitoon pääsylle ja velvoittamalla terveysasemat olemaan auki nykyistä paremmin, kuten iltaisin ja lauantaisin. Hoitoon pääsy voitaisiin turvata lainsäädännöllä. Jos julkinen tuottaja ei tähän pystyisi, täytyisi sen hyödyntää yksityistä ja kolmatta sektoria, jotta asiakas saisi tarvitsemansa palvelut. Näin asiakas ja hänen palveluidensa saatavuus olisi todella keskiössä.

Sipilän hallituksen käsissä sote-uudistuksen ytimeen on noussut puhe kilpailuttamisesta, säästöistä, maksuista ja yhtiöistä. Mihin unohtui asiakas?