Suun terveydenhoito kuuluu kaikille

Sosiaali- ja terveysvaliokunta järjesti tänä aamuna avoimen keskustelutilaisuuden suun terveydenhuollosta osana sotea. Tilaisuudessa kuultiin alan huippuasiantuntijoita, päättäjien kommentteja sekä järjestöjen puheenvuoroja.

Julkisessa keskustelussa suun terveys nousee usein esiin helppona säästökohteena. Tämän päivän tutkittuun tietoon perustuvat faktat puhuvat pikemminkin suun terveyden entistä paremman hoitamisen puolesta.

Kyse ei ole pelkästä reikien paikkailusta ja vihlovien hampaiden hoidosta. Yleisimmät hammas- ja suusairaudet ovat kroonisia infektiosairauksia, jotka ovat usein oireettomia tai vain vähäoireisia. Huono suun terveys on yhteydessä mm. hengitystieinfektioihin ja sen tiedetään kasvattavan riskiä useisiin kansansairauksiin, mm. sydän- ja verisuonitauteihin.

Siksi on erityisen tärkeää huolehtia säännöllisestä suun ja hampaiden tutkimuksesta ja mahdollisten tulehdusten hoidosta. Sairauksien toteaminen ja hoitaminen varhaisessa vaiheessa on vaikuttavampaa ja tulee halvemmaksi kuin pidemmälle edenneiden sairauksien hoito. On aivan keskeistä, että suun terveydenhuolto on kiinteä osa koko suurta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta ja palveluiden integraatiota.

Tämän vuosituhannen puolella suun terveytensä hyväksi tai melko hyväksi kokeneiden osuus on parantunut kaikissa väestöryhmissä. Valitettavasti sosioekonomiset terveyserot kuitenkin näkyvät myös suun terveydessä. Mitä matalammin koulutetusta ryhmästä on kyse, sitä heikompi on koettu suun terveys.

Palvelujen käyttökin heijastelee tulotasoa: terveyskeskuskäynnit painottuvat pienituloisille, kun taas suurituloiset käyttävät enemmän yksityisiä palveluita. Vaikka pienituloisten hoidon tarve on suurempi, suurituloiset käyttävät palveluita ylipäänsä paljon enemmän.

Tämä on se tilannekuva, jonka valossa meidän kannattaa tarkastella suun terveydenhuoltoa osana sote-uudistusta. Valinnanvapauden laajentamista selvittänyt Mats Brommelsin työryhmä on ehdottanut, että suun terveydenhuollon Kela-korvauksista luovuttaisiin, ja korvaukset ja asiakasmaksut olisivat samalla tasolla sekä yksityisellä että julkisella tuottajalla. Tätä on syytä pysähtyä katsomaan tarkemmin.

Vuonna 2014 Kela korvasi yksityisiä hammaslääkäripalveluita yli 110 miljoonalla eurolla ja suuhygienistin palveluita yli 11 miljoonalla eurolla. Korvauksen saajia oli reilu miljoona, käyntejä vajaat kolme miljoonaa. Nämä potilaat tulisivat Brommelsin mallissa siis maakuntien maksaman järjestelmän piiriin.

Hallitus korotti tämän vuoden alusta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja liki kolmanneksella, mistä syystä myös julkisen suun terveydenhuollon maksut ovat tulleet lähemmäs yksityisen puolen Kela-korvattuja hintoja. On iso kysymys, mille tasolle asiakasmaksut asettuvat, jos ne jatkossa harmonisoidaan julkisen ja yksityisen välillä. On todennäköistä, että maksujen nouseminen – jota myös Brommelsin työryhmä piti todennäköisenä lopputuloksena – pitää pienituloiset loitolla suun terveydenhuollon palveluista, vaikka heillä olisi niille todistetusti suurempi tarve. Tämä ei ole oikein.