
Tuoreimmat työllisyysluvut kertovat, että työttömyys jatkaa laskuaan ja työllisyysaste on kivunnut mittaushistorian ennätyslukemiin 74%. Hallituksen alkuperäinen työllisyysastetavoite näyttäisi nyt tulevan saavutetuksi, sillä hallitusohjelman hyväksymisen jälkeen tilastouudistuksen vuoksi työllisyysastetta on korjattu n. 1 %-yksikkö alaspäin kautta linjan.
Työllisyyden ja talouden vahvistaminen kulkevat käsi kädessä. Talouden ja yritysten tukeminen koronakriisissä on osoittautunut oikeaksi valinnaksi työttömien kurittamisen sijaa. Koronan aiheuttama taloudellinen kuoppa jäi Suomessa pieneksi ja hyvä vire taloudessa on tukenut työpaikkojen säilymistä sekä uusien syntymistä.
Mittavien työllisyyttä vahvistavien uudistusten lisäksi etsimme keinoja auttaa osaavan työvoiman rekrytoimiseksi työvoimapulan keskellä.
Yritysten toimintaedellytysten turvaaminen, kasvun mahdollistaminen ja digivihreän siirtymän tukeminen avaavat mahdollisuuksia investoinneille uusille työpaikoille Suomeen. Microsoftin tuore ilmoitus rakentaa Suomeen uusi datakeskusalue on historiamme suurimpia yksittäisiä ICT-investointeja. Lisäksi muun muassa metsäteollisuus on tehnyt useita suuria investointeja Suomeen.
Suomi voi olla haluttu investointikohde hyvinkin erilaisille yrityksille. Hyvällä työvoimapolitiikalla voimme auttaa yrityksiä kasvamaan ja varmistamaan osaavan työvoiman.
Venäjän käynnistämä raaka sota Ukrainassa kasvattaa epävarmuutta. Sodan vaikutusten laajuus Suomen talouteen ja työllisyyteen on vielä vaikeasti ennustettavissa.
Työllisyysasteen nostaminen on tärkeää hyvinvointivaltion rahoituspohjan ja toimivuuden turvaamiseksi. Työllisyysasteen nostamisen ei voi olettaa tapahtuvan kurjistamisen kautta, vaan palveluihin panostamalla ja niitä myös rohkeasti uudistamalla.
Kaikkien työtä etsivien työpanos on yhtä arvokasta ja tarpeellista, siksi esimerkiksi osatyökykyisten työllistämisen tukemiseksi on perustettu Työkanava Oy.
Työllisyystoimia hallitus on päättänyt jo enemmän kuin edellinen porvarihallitus yhteensä ja toimeenpano on hyvällä mallilla. Esimerkiksi pohjoismainen työvoimapalvelumalli tulee voimaan toukokuussa ja sen odotetaan auttavan myös kohtaanto-ongelmaan. Vaikeitakin päätöksiä on tehty, kuten eläkeputken poistaminen. Senkin yhteydessä tehtiin yli 55-vuotiaiden työllisyyttä muuten tukevia päätöksiä.
Kokonaisuudessaan työllisyystoimet realisoituvat tulevien vuosien aikana ja tukevat omalta osaltaan suotuisan työllisyyskehityksen jatkumista niin seuraavien hallituskausien aikana kuin talouden turbulensseissa.
Pitkäaikaistyöttömyyden taittaminen on kohtaanto-ongelman ohella iso haaste. Pitkäaikaistyöttömyyden taustalla voi olla monenlaisia syitä.
Työttömien joukossa on rakennemuutosten vuoksi työnsä menettäneitä ammattilaisia tai esimerkiksi koronan takia työnsä menettäneitä tai lomautettuja, joilla työnsaanti valmiudet voivat olla hyvässä kunnossa. Toisaalta, meillä on työttömiä, jotka tarvitsevat moniammatillista tukea niin työllisyys kuin sosiaalipalveluissa, jotta arki saadaan sellaisille raiteille, että työssäkäynti onnistuu.
Siksi tarvitaan monenlaisia toimia ja tiivistä viranomaisten yhteistyötä, jotta pitkittyneen työttömyyden syihin päästään pureutumaan ja sitä kautta tukemaan työllistymisessä.
Kommentit