Blogi

Ollaan ihmisiksi

Kesä on ollut sateinen ja kylmä, mutta poliittinen keskustelu on käynyt kuumana. Viikonlopun uutiset nostavat mieleeni kesäisen matkani Saksaan ja sen historiaan. Saksassa tuodaan kiitettävällä tavalla esiin toisen maailmansodan ja sitä edeltäneen natsisimin nousun tapahtumat ja taustat. Vierailin kahdessa saksalaisessa…

Prosessikaavio hyvinvointiyhteiskunnan purkuun

Keskustelu hallituksen ohjelmasta käy kuumana eduskunnassa. Hallitus on ohjelmallaan muuttamassa koko hyvinvointimme perustaa. Nyt on todella syytä katsoa, mitä hyvinvointiyhteiskunnalle on tapahtumassa. Kansantalouden tila on vakava ja velkaantuminen totta. Tilanne edellyttää rakennemuutoksia ja sopeutustoimia, mutta ei tietenkään hinnalla millä hyvänsä.…

Hallitusohjelma ei ratkaise Suomen ongelmia

Sipilän, Soinin ja Stubbin hallitusohjelma julkistettiin. Päällimmäiseksi nousee huoli sosiaalileikkausten, indeksijäädytysten ja maksujen korotusten yhteisvaikutuksista. Heikossa asemassa olevat joutuvat kantamaan kohtuuttomasti taakkaa sopeutuksesta. Tuleva pääministeri Sipilä ei vastannut toimittajan esittämään suoraan kysymykseen, kuinka säästöt näkyvät tuloerojen kasvuna. Silmiin pistää päätös…

Sipilä valitsi oikeiston

Sipilä valitsi oikeiston. SDP halusi olla mukana hallitusneuvotteluissa turvaamassa ihmisille tärkeitä julkisia palveluita, työllisyyttä ja talouden kasvua. Sosialidemokraattien mukanaolo olisi varmistanut tavallisten ihmisten kannalta tärkeiden asioiden turvaamisen. Sipilä, Soini ja Stubb saavat eteensä ison urakan yhteen sovittaa vaaliohjelmiaan Sipilän asettamaan…

Lämmin kiitos tuestanne eduskuntavaaleissa!

Lämmin kiitos tuestanne! Olen tyytyväinen omaan äänimäärääni, se oli todella hyvä tulos. On hienoa, että Helsingissä säilytimme paikkamäärämme. Erityisesti haluan kiittää kaikkia ihmisiä, jotka iloisina ja innokkaina tekivät vaalityötä! Tämä lämmitti erityisesti, sillä osallistuminen ja demokratia ovat yhdessä tekemistä ja toimimista.…

Pelkäätkö vanhuutta?

Pelkäätkö vanhuutta? Tuula Haatainen ja Hilkka Olkinuora keskustelevat olohuonetentissä 17.4.2015.

Turvakotipaikkojen määrää ei saa vähentää

Kävin Pääkaupungin turvakodilla alkukeväästä, jolloin turvakoti oli täynnä. Täysi turvakoti merkitsee minulle sitä, että perheväkivaltaa tai sen uhkaa kokevat saavat apua ja heidän turvaksi kehitetty auttamismalli toimii hyvin. Tämä on lähellä sydäntäni: olen toiminut Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtajana vuodesta…

Terveyden edistäminen tuo todellisia säästöjä

1900-luvun alussa ihmisten keskimääräinen elinikä oli 31 vuotta, tänään se on noin 70 vuotta todetaan Financial Times´n terveydenhuoltoa käsittelevässä artikkelissa (FT 7.4.2015). Huomaamattamme selviämme tänä päivänä monista tappavista ja vammauttavista sairauksista toimivan ennalta ehkäisevän terveydenhuollon vuoksi. Poliorokotetta jaettiin viimeksi sokeripalassa…

Terveys ei ole kaupan

13.1.2015 Raha seuraa potilasta -mallin käytännön vaaroihin kannattaa tutustua suuren maailman kokemuksien kautta. Financial Times (13.1.2015) artikkelissaan kuvaa USA:ssa yksityisten palveluiden käytön kääntöpuolen pahimmillaan. Diagnoosipetoksiin uppoaa Yhdysvalloissa sievoisia summia. USA:ssa Medicare kautta korvataan ihmisten sairaalakäyntejä, reseptilääkkeitä ja muita palveluita esmerkiksi…

Kohtuuhintainen koti kaikille

Asumisen helpottaminen tukee työllisyyttä 13.1.2015 Metropolialue on Suomen talouden kasvuveturi myös tulevaisuudessa. Alueen asukasmäärä lisääntyy kun ihmiset muuttamat muualta Suomesta ja ulkomailta metropolialueella. Asuntojen kysyntä on ylittänyt tarjonnan vuosikymmeniä Helsingin seudulla, mikä on nostanut asuntojen hintoja nopeammin kuin mitä yleinen…