Rakennetaan sydänten Suomi

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Liian moni suomalainen lapsi elää vailla mahdollisuutta turvalliseen ja huolettomaan lapsuuteen. Perheiden pienituloisuus, osalla suora köyhyys estää lasten harrastamisen. Liian moni lapsi tulee maanantaina kouluun nälissään, kun viikonloppuna ei ole kotona ollut ruokaa.

Usein emme huomaa myöskään niiden lasten hätää, joilla perheellä menee ulkoisesti hyvin, mutta perheessä eletään pelon keskellä. Väkivalta on vaiettu vakava ongelma.

Olin keskustelemassa Tänään Porin SuomiAreenassa lastensuojelujärjestöjen tilaisuudessa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Järjestöt nostavat esiin vakavan huolensa tämän päivän Suomesta: hyvinvointi ja lapsuus eriarvoistuvat.

Keskustelussa oli mukana myös väkivaltaa kohdanneita nuoria, jotka ovat saaneet apua ja ryhtyneet avoimesti puhumaan ja toimimaan ikätovereidensa auttamiseksi. Vertaistuki on valtava voimavara, jota voimme järjestöissä hyödyntää.

Lasten ja nuorten auttamiseksi meidän aikuisten on otettava vakavasti lasten ja nuorten viestit siitä, että kaikki ei ole hyvin. Pitää olla helposti saavutettavia paikkoja, joissa voi puhua ja hakea apua. Se voi olla auttava puhelin, nettityöntekijä, nuorten kahvila tai nuorisotalo.

Kasvoin itse isossa perheessä. Jouduin menemään lukioon toiselle paikkakunnalle. Asunto oli ahdas, jaoimme yhdessä kolme teini-ikäistä sisarusta saman huoneen.

Kuopion kirjasto oli minulle tärkeä paikka. Siellä sain lukea rauhassa ja kuunnella musiikkia ilmaiseksi. Kirjasto oli olohuoneeni. Se tarjosi paikan keskittyä ja onnistua opinnoissa.

Lapsilla ja nuorilla pitää olla avoimia ja maksuttomia paikkoja toimia, tavata toisiaan ja harrastaa. Siten vähennämme yksinäisyyttä. Siten luomme avointa tilaa kohdata toisia kasvotusten.

Suomalainen sanonta ”vaikeneminen on kultaa” pitää jättää taakse. Avoimuus ja ongelmista puhuminen sekä puheeksi ottaminen ovat taitoja, joissa meillä on vielä opittavaa. Puhutaan, etsitään ratkaisuja ja annetaan apua.

Rakennetaan rakkaasta maastamme sydänten Suomi.