Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta sai tänään valmiiksi mietinnön työeläkelainsäädännön uudistamisesta. Olen hyvin iloinen siitä, että päätös oli yksimielinen. Eläkeuudistuksestahan sovittiin jo viime vaalikaudella työmarkkinaosapuolten neuvotteluissa. Tällaista sopimisen kulttuuria tarvitaan jatkossakin. Uudistus oli hyvin valmisteltu, mutta myös valiokunnassa tehtiin erinomaista työtä.
Eläkeuudistukseen ryhdyttiin ennen kaikkea siksi, että Suomen väestö vanhenee ja ihmisten elinikä pitenee. Jotta meillä olisi varaa maksaa eläkkeitä myös tuleville sukupolville, järjestelmä on pakko muokata sellaiseksi, että eläkkeiden taso ja rahoitus saadaan turvattua kauas tulevaisuuteen.
Vanhuuseläkeikää tullaan nostamaan vähän kerrallaan. Vuonna 1955 syntyneistä alkaen alin eläkeikä nousee ensin asteittain nykyisestä 63 vuodesta 65 vuoteen. Tämän jälkeen, vuonna 1965 syntyneistä alkaen, eläkeikä sopeutetaan elinajanodotteen muutokseen, eli väestön eliniän pidentyessä myös eläkeikä edelleen nousee. Tarkoituksena on, että työntekoon käytetty osuus elinajasta ei rajusti pienenisi, vaikka ihmisten elinikä piteneekin.
Nykyisessä työelämässä pätkä- ja silpputyöt ovat arkipäivää, ja työntekijät vaihtavat työpaikkaa moneen kertaan uransa aikana. Uudistus ottaa tämän huomioon, sillä eläkkeiden karttumat yhtenäistetään 1,5 prosenttiin, eikä enää ole merkitystä, missä elämänvaiheessa työssä on oltu. Oikeudenmukaisuus paranee, sillä eläke alkaa karttua jo 17-vuotiaasta lähtien, ja koko palkka otetaan eläkekarttuman perustaksi. Muutoksia myös kompensoidaan 53–62-vuotiaiden korkeammalla karttumaprosentilla siirtymäkauden ajan. Lisäksi käyttöön otetaan uusi työuraeläke ja osittainen varhennettu vanhuuseläke, jotka lisäävät mahdollisuuksia joustavaan eläköitymiseen. Työuraeläkkeessä työn rasittavuus- ja kuormittavuustekijöinä otetaan huomioon niin fyysiset kuin psykososiaaliset tekijät, mikä on hyvä sukupuolten tasa-arvon kannalta.
Julkisuudessa keskustelua on herättänyt erityisesti kysymys ammatillisista eläkkeistä. Niiden osalta perustuslakivaliokunta on todennut, että eläkeuudistus ei merkitse ammatillista eläkeikää koskevan oikeuden lakkauttamista, vaan sen nostamista asteittain samalla tavalla kuin muidenkin eläkeikää nostetaan. Ammatillinen eläkeikä jää lähes poikkeuksetta edelleenkin yleistä eläkeikää merkittävästi alhaisemmaksi. Kun nostamme suomalaisten eläkeikää, on olennaista, että kaikki työntekijät ovat tässä mukana. Väestön vanhetessa ja eliniän pidentyessä on välttämätöntä, että jokainen meistä myös työskentelee pidempään.
Historiallinen uudistus on hieno osoitus siitä, miten niin työmarkkinajärjestöt kuin puolueetkin voivat edelleen saada suuria asioita aikaan sopimalla ja yhteisymmärryksessä. Eläkeuudistus ei saa kuitenkaan jäädä ainoaksi toimenpiteeksi työurien pidentämisessä. Työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisten ehkäiseminen, erityisesti työhyvinvointia parantamalla, nousee tässä keskeiseen rooliin. Mitä aikaisemmassa vaiheessa puutumme pitkiin työkyvyttömyysjaksoihin, sitä todennäköisemmin ihmiset pystyvät palaamaan töihin ja jatkamaan vanhuuseläkkeeseen asti. Olennaisessa osassa ovat ennalta ehkäisevät ja työhyvinvointia tukevat työelämän käytännöt sekä oikea-aikainen hoito ja kuntoutus. Toivon tässä aktiivisuutta hallitukselta, mutta myös työnantajilla on vastuu kehittää uusia ja parempia toimintamalleja työkyvyn ylläpitämiseksi.