Eduskunnassa käytiin tiistaina pitkä ja kiivas keskustelu hallituksen koulutusleikkauksista, jotka kohdistuvat niin varhaiskasvatukseen, perusopetukseen, ammattikoulutukseen kuin korkea-asteellekin.
Kyse on isoista asioista, sillä laadukas ja tasa-arvoinen koulutus on suomalaisen yhteiskunnan perusta. Korkeatasoinen varhaiskasvatus ja perusopetus antavat parhaat valmiudet toisen asteen opintojen suorittamiseen. Toisen asteen tutkinto ja sen jälkeen tehdyt opinnot luovat puolestaan parhaan suojan työttömyyttä ja syrjäytymistä vastaan. Korkeakouluissa kehitetään osaamista ja tehdään sitä perustyötä, joka mahdollistaa tulevaisuuden innovaatiot ja vientituotteiden kehittämisen. Nyt hallitus on kauttaaltaan murentamassa tätä opintopolkua.
Erityisen turmiollista on varhaiskasvatuksen tason heikentäminen. Laadukas päivähoito hyödyttää erityisesti huono-osaisten perheiden lapsia, ja siihen panostamista onkin pidetty yhtenä kustannustehokkaimpana keinona syrjäytymisen ehkäisemisessä. Kun puhutaan lasten palvelujen painopisteen siirtämisestä korjaavista toimenpiteistä ennaltaehkäiseviin, varhaiskasvatuksen pitäisi olla listan kärjessä.
Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen ja ryhmäkokojen merkittävä kasvattaminen sen sijaan heikentävät mahdollisuuksia lasten ja perheiden varhaiseen tukemiseen, ja kuormittavat niin henkilökuntaa, lapsia kuin heidän vanhempiaankin. Työn ja perheen yhteensovittaminen hankaloituu tai muuttuu jopa mahdottomaksi tilanteissa, joissa lapsen vanhempi tekee esimerkiksi lyhyitä työpätkiä ja keikkatöitä tai on työvoimakoulutuksessa. Päivähoidon henkilökunnan kannalta ryhmäkokojen kasvattaminen merkitsee, että varhaiskasvatuksesta joudutaan vähentämään jopa 5000 työpaikkaa.
Kenties kummallisin piirre hallituksen koulutusleikkauksissa koskee ammatillista koulutusta. Hallitus nimittäin aloittaa leikkaamisen vuonna 2017, mutta rakenteiden uudistaminen seuraa vasta perästä. Edellinen hallitushan valmisteli sellaista toisen asteen koulutuksen rakenteellista uudistamista, joka olisi koskenut niin ammattikouluja, lukioita kuin aikuiskoulutustakin. Tämä olisi mahdollistanut myös hallitun rakenteista säästämisen. Nyt on hyvin suuri riski, että säästöt tehdään hallitsemattomasti, jolloin ne päätyvät heikentämään ammatillisen koulutuksen laatua, opinto-ohjausta ja koulutuksen läpäisyastetta.
Erittäin voimakkaasti leikkaukset näkyvät korkeakouluissa. Suomi on totuttu näkemään korkean osaamisen maana, ja maksuton ja korkeatasoinen koulutus on ollut sen menestyksen tae. Helsingin yliopisto saavutti vastikään historiansa parhaan sijoituksen Shanghain listalla maailman parhaista yliopistoista. Helsinki oli sijalla 67.
Yliopistolla arvioitiin, että historiallinen tulos johtui ennen kaikkea laajalla pohjalla tehdystä tutkimuksesta. Kuitenkin ministeri Grahn-Laasonen on sanonut, että yliopistojen pitää uudistua ja keskittää tutkimustaan pysyäkseen ajan hermolla. On mielenkiintoista nähdä, miten Helsingin yliopisto menestyy jatkossa, kun sen tuloista katoaa 15 prosenttia ja yt-neuvotteluilla tavoitellaan 1200 työntekijän vähennystä. Tuntuikin suorastaan irvokkaalta, kun tässä tilanteessa kokoomuksen ryhmäpuheenvuorolla puhunut Sanna Lauslahti arvioi, että koulutuksen tehostamisen kautta ”resursseja voidaan vapauttaa massaluennoista pienryhmäoppimiseen”. Kuka tätä pienryhmäopetusta voi kohta enää tarjota?